Ero

Miten helvetillinen sana. Ihan järkyttävän vikeaa järjestää ajatukset johdonmukaisiksi. Tästä tulee kaaos, mutta se saa tulla. Minun tulee eheytyä ja kaikki vaiheet on käytävä läpi. Olen rakentanut elämäni, synnyttänyt lapsiani, suunnitellut tulevaisuuteni laput silmissä. Kuvittelin pystyväni muuttaa voimakkaasti narsististä henkilöä rakastavaksi, huomioivaksi, väittäväksi olennoksi. Olen ollut itse aika narsistinen, kun tälläiset kaikkivoipaisuus ajatukset muhivat päässäni. Olen myös uskonut että saan alkoholistin raittiiksi ja kylmää lämpöiseksi - rakkaudellani. Nyt, kun kirjoitan tuntuu niin kovin kipeältä, oloni on ihan sekaisin, enkä voi tehdä nyt yhtään mitään, istun vain koneella ja olen lamaantunut.

Alkoholiongelma oli suhteessamme alusta asti. Olen alkoholisti-isän tytär. Pätin, että pidän huolta miehestäni ja koska olen voimakkaampi, sain hänelle tehtyä selväksi selittämällä, suuttumalla, itkemällä ja taas selittämällä ettei alkoholin tulisi kuulua elämäämme. Luulin jo onnistuvani, mutten ole onnistunut. Elämäni on kulissia vain. Ylläpidin väkisin miestäni selvinpäisenä ja uskoin, että hän itse ei haluaa enää juoda. Mutta heti, kun eilen tein selväksi, että  tämä avioliitto loppuu nyt, mihinö mieheni meni ensitilassa? Alkoon. Heti kun hän kokee etten kontrolloi häntä, hän tekee sen, mitä on hänelle luontaista tehdä - juo, valehtelee, on välinpitämätön ja törkeä. Sellainen hän oli, on ja tulee olemaan. Hän itse taas käsittelee sen näin, että hän on vain kiltti ihminen... Hän ei näe itsessään koskaan mitään virheitä, eikä hän kestä itsensä kohtaamista. Kritiikkiä ei missään muodossa eikä kehittämisehdotuksia. Hän on hyvä sellaisenaan ja minun tulee häntä rakastaa ja kärsiä kaiken, koska hän on tälläinen ja minä olen luvanut olla hänen kanssaan. Se mitä hän lupaa ei koskaan muisteta. Hän unohtaa lupauksiaan heti, sen jälkeen, kun on lausunut ne. On niin pahaa olla nyt.

Kutsun  miestäni x-failsiksi tästä lähtien, en halua puhua exästä, eikä hän on mieheni eikä hän ole läheinen.  Hän ei ole kukaan, harmaa ihminen menneisyydestäni, yksi hyväksikäyttäjistäni. Hän käytti ruumiini lisäksi myös psyykettäni ja henkisyyttäni hyväksi saadakseen itselleen perheen ja lämmön antamatta takaisin mitään muuta kun syytöksiä liiallisesta tunteellisuudestani, lapsellisuudestani, harhaluuloisuudestani ym :(

Kaikki olisi niin paljon helpompi, jos ei olisi lapsia. Minä tunnen itseäni niin hyväksikäytetyksi, epäonnistuneeksi ja tyhmäksi. Minähän oikeasti uskoin joka kerta kun x-fail on mulle luvannut muuttua romanttisemmaksi, huomaavaisemmaksi, vastuulliseksi ym, ym, ym. kertakaan hän ei ole yrittänytkään muutosta, vaan odotti, että minun huono olo mene ohi ja kaikki jatkuu etisellään. Ja minä vain sinnittelin. Minkä vuoksi?

Olen epäonnistunut ja pettynyt. Haluaisin raivota ja heittää tavaroita, mutta istun vaan hilja ja kirjoitan. Etteivät lapset huomaisivat minun huonoa oloani. He ovatainut tukeni tässä, mutten voi käyttää heitä nenäliinallani, se on väärin. Olen äiti ja minun tulee säilyttää kasvot.

Vihaan x-failia, se on kumma tunne. Vihaan häntä siitä että hän ei koskaan voinut olla perheen pää, ei rakastaja, ei tukija, ei lohduttaja hän ei ollut kukaan, paitsi hyväksikäyttäjä. Valehteli ymmärtävänsä ja muuttuvansa ja kulutti aikaani. Olen elänyt henkilökohtaisessa helvetissä viimeiset 4 vuotta, sitä ennen 3 vuotta etsin itsessäni vikoja ja niitä ennen jumaloin x-failia. Nämä ovat kummalliset tunteet, ja ristiriitaiset arvojeni kanssa, mutta minä tunnen ne. Minä elän, koska minä tunnen. X-fail on jo valmiiksi kuollut, hän ei tunne, ei välitä, ei rakasta, ei ihannoi, ei sure, ei vihaa, ei tykkää, ei ei ei... Kuinkahan kauan tämä myllerys kestää? Olisi ohi jo. Haluan unohtaa kaiken ja alkaa elää oman elämääni.